Aamulla pohdiskelin, että millaisena päivänä tämä perjantai 18.9.2015 tullaan muistamaan myöhemmin. Muistetaanko se käänteentekevänä lakkopäivänä, vuoden 2015 kovimpana syysvesisadeukkosmyrskypäivänä vai siitä, että Vain Elämää-kausi alkaa illalla. No kukin voi muistella sitä myöhemmin haluamallaan tavalla, mutta yksi oiva muistijälki olisi myös se, että perjantai 18.9.2015 oli se päivä kun ostin Ypäjän proshopista laadukkaat kengät ihan sikahalvalla, koska ne olivat sadepäivänä tyrkyllä. Tämän päivän kaatosadepäivän tyrkky on siis seuraava: Tule valitsemaan itsellesi proshopista kengät kuin kengät, 35 eurolla! Malleja, kokoja ja värejä on valittavana vielä paljon, vaikka aina näin syksyn tullen valinnanvara onkin hieman pienempi. Kenkätarjoukseen tarttumalla voit säästää mallista riippuen jopa yli 200 euroa! Ja kuten kunnon sadepäiväntyrkkyyn kuuluu, tarjous on voimassa VAIN TÄNÄÄN. Sääennusteiden mukaan sään pitäisi poutaantua puolestapäivästä eteenpäin ja illalla olla jo ihan aurinkoiset pelikelit. Tänään ohjelmassa myös kauden viimeinen Open Range klo 16-19, mikä kannattaa ehdottomasti tulla hyödyntämään. Illan jatkokurssi on peruttu vähäisen osallistujamäärän vuoksi, mutta innokkaat harjoittelijat saavat lyönti- ja harjoitteluvinkkejä myös Open Rangella Antilta. Töissä tänään Hanna, Henna ja Antti
Viimeisimmät tiedotteet
- Keskiviikko 17.7. – Ypäjä Tourin tuloksia, Kaverikeskiviikko ja Senioriliigan ottelu
- Tiistai 16.7 – Ypäjä Tour 11. jatkuu
- Maanantai 15.7 – uusi golfviikko alkaa
- Sunnuntai 14.7. – Scramble Tourin tuloksia ja alkeiskursseja
- Lauantai 13.7. – Scramble Tourille yhteistyössä Somer Bowl
- Perjantai 12.7. – Viikonloppu käyntiin golffaamalla
- Torstai 11.7. – Ilmoittaudu mukaan LoG Scramble Tour 2. osakilpailuun ja Oskarin junnutreeneihin
- Keskiviikko 10.7. – Ypäjä Tourin tuloksia ja kaverikeskiviikko
- Kisaterveiset Ahvenanmaalta!
- Tiistai 9.7. – Kisailua nopeilla griineillä