Golfkentän kuulumisia poikkeuksellisen kevään kynnyksellä

Leudon talven jäljiltä golfkentällä on valmistelut uutta kautta varten päästy aloittamaan, ja viheriöt näyttävät tällä hetkellä vuoden aikaan nähden erittäin hyvältä! Golfkauden aikaista aloitusta rajoittaa kuitenkin koko yhteiskuntaamme voimakkaasti monin tavoin...

Kevät tulee, korona-viruksesta huolimatta

Kevät tulee ja  golfkentällä valmistelut tulevaan kauteen on aloitettu suunnitelmien mukaan. Uuden ja yllättävän tilanteen myös meille toi koko yhteiskunnan toimintaan monin tavoin vaikuttava korona-virus. Seuraamme tilanteen kehittymistä ja reagoimme muutoksiin...

Tehokehittämistä hyvässä seurassa!

Tänään suunnitelmiin tulevaa toimintaa seuramme vuosittaisessa kehittämisseminaarissa. Olemme on mukana  Suomen Golfliiton Tehokehittämisprojektissa, jonka luomista mahdollisuuksista Kirsi Erofejeff-Engman kertoi meille tänään tarkemmin. Tulevan kauden...

Kevään merkkejä ilmassa!

Varma kevään merkki on kun Jussi aloittaa työt kohti tulevaa kautta! Alkuviikon sateiden seurauksena tulviva Loimijoki sai kentän näyttämään melko kostealta, ja 1 väylällä uiskentelivat  myös muuttomatkalla olleet joutsenet.Säiden puolesta kovin vaihtelevasta talvesta...

Kausipelioikeudet nyt ennakkotarjouksella jäsenillemme!

Kevät ja golfkausi uusi lähestyvät! Kauden 2020 kausipelioikeudet ovat nyt lunastettavissa ennakkohintaan seuramme jäsenille, täyspelioikeus 699€ (norm. 730€) ja 9-reiän pelioikeus hintaan 395€ (norm. 425€). Jäsenten ennakkotarjous on voimassa 31.3. varatuissa ja...

Kesätyöpaikat haussa nyt!

Kevät ja uusi golfkausi lähestyy, haemme tiimiimme asiakaspalvelutehtävistä nauttivia, iloisella ja aktiivisella asenteella varustettuja tekijöitä. Loimijoki Golfissa palvelemme ravintolan, toimiston, golfohjauksen sekä välinemyynnin parissa. Tulevalle kaudelle...

Tulevalla kaudella myös fresbeegolfia!

Kevään tuloa odottaa myös tämä upea rinne, jossa tulevalla kaudella päästään paitsi pelaamaan golfia par-3 kentällä, myös tutustumaan fresbeegolfin saloihin! Ainutlaatuinen kenttä yhdistää kahden lajin harjoittelun ja toivottaa tervetulleeksi myös uudet harrastajat....

Uusi WHS-tasoitusjärjestelmä käyttöön helmikuussa!

Maailmanlaajuinen tasoitusjärjestelmä WHS otetaan Suomessa käyttöön 19.2.2020. Järjestelmä perustuu keskiarvolaskentaan, jossa pelaajan tasoitus määräytyy kahdeksan parhaan tuloksen keskiarvo 20:stä viimeisestä rekisteröidystä tasoituskierroksesta. Tasoituksen...

Tulvista pakkasiin

Myös golfkentällä talvi on edennyt vaihtelevissa sääolosuhteissa, joulun tienoolla sup-lauta olisi ollut sopiva menopeli 1-väylältä lähdettäessä. Tammikuulla tulviva Loimijoki palautui uomaansa, ja muutamina päivinä aurinkokin näyttäytyi. Pakkastalvi lumipeitteineen...

Avaa chat
Hei 👋
Voimmeko auttaa sinua? (tämä chat on käytössä klubitalon aukioloaikana)