Sunnuntai 26.4. - Tuulista mutta lumetonta
Klubitalo on tänään suljettu raikkaan tuulen siivittäessä golfkierrosta. Pelimaksut hoituvat MobilePaylla.
Lumimyrskyä lupailleet sääennusteet ovat ilmeisesti karkottaneet golfarit koska päivän varauskalenteri näyttää tyhjää. Voimme kuitenkin kertoa että Ypäjän korkeuksille ei lumiraja yllä vaan keli on varsin kuiva. Vinkeä tuuli tosin puhaltaa joten ehkä tämä sunnuntai ei siksi ole se kauden leppoisin golfpäivä.
Sade olisi kentän kannalta jopa toivottavaa jotta nurmen kasvu pääsisi hyvää vauhtiin, mutta eipä sitä ennusteista huolimatta ole kuulunut.
Koska golfareita ei ole ennakkotiedon mukaan tälle päivää kentälle odotettavissa, on myös Klubitalo tänään suljettu. Kentälle pääsee silti pelaamaan ja pelimaksun voi (ja pitääkin) hoitaa kätevästi MobilePayn kautta ennen pelikierrosta. Ohjeet löytyvät tästä.
Aurinkoista sunnuntaipäivää, nähdään Klubitalolla jälleen huomenna.