Ajanvaraus

Tapahtumat

Kauppa

Sunnuntai 26.10. - Viimeisiä golfkierroksia ja kisatuloksia

Eilen pelatussa Metsärannan Kinkkuscramblessa voiton vei Team Aholat, onnittelut kauden viimeisten kinkkujen voittajille!

Vielä tänään ehtii viimeistellä golfkauden täällä Ypäjällä. Eilen kausi pättyi kilpailujen osalta ja viimeisillekin palkintokinkuille on löytynyt osoitteet.
Kinkut ovat noudettavissa Klubitalolta sovitusti, eli ilmoittakaa vaikka edellisenä päivänä milloin olette tulossa niin huolehditaan että kinkku on sovitusti noudettavissa, vähän kuin postin pakettiautomaatista. Eilisen kisan tulokset kokonaisuudessaan löytyvät tästä.

Talviaikaan siirrytään lämpimässä mutta melko kosteassa säässä. Tänä vuonna golfkausi päästiin aloittamaan jo huhtikuulla joten näin reilun puolen vuoden jälkeen ei voida sanoa että kausi loppuisi liian lyhyeen näillä leveyspiireillä.
Tänään kentällä on varauskalenterin mukaan hiljaista ja sen myötä myös Klubitalo suljetaan puolilta päivin.