Sunnuntai 18.10. - Pakkasaamua golfkentältä
Aurinko lämmiittää vielä sen verran että kentälle päästää aamupäivän aikana
Eilisen aikana säätila ennusteiden mukaisesti poutaantui ja yöllä lämpötila tippui pakkasen puolelle. Sen seurauksena aamun lähtöjä joudutaan sulkemaan ja näillä näkymin kentälle päästään 11 aikoihin kun aurinko on ehtinyt sulatella huurteet nurmelta.
Kaunis syyspäivä on luvassa joten jos golfmailoja ei ole vielä pakattu varastoon niin suosittelemme kierrosta kentällä. Suosituksena vedenpitävät jalkineet jalkaan ja pipo päähän.
Klubitalo on avataan tänään klo 10 ja paikalla ollaan pelaajatilanteen mukaan iltapäivälle.
Eilen pelatussa Metsärannan Kinkkuscramblessa voittoon taituroivat lyöntipeli hcp tuloksella XX xx ja xx. Kisan tulokset kokonaisuudessaan löytyvät tästä.
Tuleva alkuviikko näyttää myös viileältä. Pyrimme ennakoimaan mahdollisia yöpakkasia ja suljemme aamulähtöjä sen mukaan. Huurteiselle kentälle meneminen on tuhoisaa ja siksi ehdottomasti kiellettyä. Jos et ole ihan varma onko kenttä lähtösi aikaan pelikunnossa, voit aina soittaa meille ja tarkistaa paikallisen säätilan jo ennen kuin lähdet kotoa.
Toivotaan että suotuisia golfsäitä vielä tähän lokakuun lopulle löytyy.
Aurinkoista sunnuntaipäivää kaikille!