Leppoisaa sunnuntaihuomenta! Päivä golfkentällä käynnistyy poutaisessa säässä, paahtavaa aurinkoa ei tälle päivälle ole luvassa, mutta ei myöskään sateesta ole tietoa, täydellinen pelipäivä siis.

Eilen kilpailtiin LoG Scramble Tourin 2. osakilpailu, ja yhteistyökumppanimme ravintola Karrinpuomin tuotepalkinnoin palkittiin kolme parasta paria. Voiton 24 joukkueen kilpailussa  veivät Seppo Mäkilä / LoG & Matti Sairanen / AlGo, pistein 46. Toiseksi Raimo Ahola / LoG & Jani Lindholm / LoG pisteillä 45. Kolmanneksi sijoittuivat Juuso Kiviluoto / LoG & Jarno Leppänen / LoG, pisteillä 44.  Tourin 3. osakilpailu pelataan yhteistyössä Exoterikon kanssa la 29.8. ja kokonaispisteiden tilanne löytyy tästä.

Vaikka kilpailuja ei kauden alussa päästy normaalisti aloittamaan, on kesälle kuitenkin vielä luvassa viikkokisan ohella monia ehdottomasti osallistumisen arvoisia kisoja niin kokeneemmille, kuin vasta ensimmäisiä kertoja kisoihin osallistuville golfareille. Yksi ehdottomasti osallistumisen arvoinen tapahtuma tulee olemaan  elokuun puolessa välissä, la 15.8., järjestettävä Hymy Open, eli mikäli se vielä kalenterista puuttuu, niin se kannattaa pikimmin sinne lisätä ja samalla varmistaa paikkansa ilmoittautumalla mukaan!  Luvassa on osallisumismaksun hinnalla paitsi hyvin palkinnoin varustettu golfkisa myös ainutlaatuinen ruokailu!

Tänään aamupäivän peliajat on melko täyteen varattu, joitakin paikkoja vielä löytyy, ja iltapäivälle tilaa on enemmänkin. Proshopin puolella vielä tänään kaikki vaatteet -15%, ja piha-alueella on mahdollista vaihdattaa mailoihin uudet gripit MR Progrips toimesta. Tervetuloa!

Avaa chat
Hei 👋
Voimmeko auttaa sinua? (tämä chat on käytössä klubitalon aukioloaikana)