Mestaruuskisan tunnelmista siirrymme aurinkoiseen maanantai aamuun. Syksy tekee tuloaan, ja päivitämme sen myötä Klubitalon aukioloaikoja, eli avaamme klo 9, ja suljemme klo 19. Pelaamaan pääsee toki jo aiemmin, ajanvarauksen mukaan, ja tarvittaessa pelimaksut voi hoitaa kierroksen puolessa välissä, jos Klubitalo on suljettuna kierrokselle lähdettäessä.

Viikkoisäntänämme tällä viikolla toimii Back on Track. Yrityksen toiminta alkoi  vuonna 2000,  visionaan luoda tuotteita, jotka edistävät hyvinvointia ihmisille, hevosille ja koirille. Tuotteet eivät ole ainoastaan suojia, vaan ne myös voivat auttaa ehkäisemään vammoja sekä tukemaan kuntoutuksessa. Ainutlaatuiset tekstiilimme Welltex® ja Iontex® toimivat heijastamalla kehon omaa infrapunalämpöä takaisinpäin, joka lisää verenkiertoa ja edesauttaa palautumista. Welltex® ja Iontex® kankaan mineraaliaines on sulautettu lankaan josta kangas tehdään, näin saadaan aikaan tuotteiden tehokas vaikutus. Tuotteita voidaan käyttää ennaltaehkäisevästi, liikunnan aikana sekä toipumiseen ja palautumiseen. Tuotekehityksen painopiste on ollut kehittää tuotteita, joilla on täydellinen istuvuus, hyvä toiminta sekä kestävät materiaalit.
Tuotteita löytyy myös Proshopimme valikoimasta, kerromme niistä lisää mielellämme!

Tulevina lauantaina ja sunnuntaina on Päivässä golfariksi -kursseille vielä pari vapaata paikkaa, ja sikäli kun säät suosivat, ehtii syys- ja lokakuulla vielä mukavasti alkuun uudessa harrastuksessa, joten ilmoittautumiset meille, ja vinkatkaa myös tutuille, jotka vielä suunnittelevat golfin aloitusta.
Sunnuntaina, klo 16-18 on lisäksi Ramin treenit aloitteleville golfareille, eli teille kaikille jotka kuluneen kesän aikana olette Päivässä golfariksi -kurssin suorittaneet. Silloin on mahdollista tulla treenaamaan rangelle, ja saada neuvoja lyönteihin tai muihin golfkysymyksiin. Lisäksi on mahdollista varata peliaika 9-reiän kierrokselle, jossa Rami kiertelee auttamassa ja neuvomassa tarpeen mukaan. Tällöin rangepallot sekä myös pelikierros eivät maksa teille mitään, mutta pelikierrokselle lähtöaika tulee varata etukäteen caddiemasterilta, puh. 050 590 24 70. Ja jos green card -pelikierros on vielä suorittamatta, on tuolloin sille mitä parhain mahdollisuus!

Päivästä näyttää tulevan aurinkoinen, joten luvassa hieno golfsää! Tervetuloa!

Avaa chat
Hei 👋
Voimmeko auttaa sinua? (tämä chat on käytössä klubitalon aukioloaikana)