Sunnuntai 15.5 – Klubi suljetaan tänään aiemmin!

Huomenta, Kelit ovat tänäviikonloppuna hieman muuttuneet kuluneista viikoista. Elikkäs tänäänki saadaan vesisateita aika runsain määrin tänne Ypäjänkin suunnille. Tämän vuoksi tänään Klubilla toimisto sekä ravintola sulkee ovensa jo klo 13.00. Tämä ei tarkoita...

Perjantai 15.7. – Golfmaraton!

Aikaiset madot ovat lintujahdissa tänään jo hyvissä ajoin, nimittäin perinteinen GOLFMARATON on jälleen käynnissä! Kilpailijoita lähti reippasti aamuneljältä matkaan tänä vuonna peräti 22 kpl. Tavoitteena on kiertää tämän päivän aikana neljä täyttä kierrosta, yksi...

Seuran lyöntipelimestarit 2016

Jos mestisviikonlopun pelisää ei ollut helppo lauantaina, ei se ainakaan parantunut sunnuntaille. Kilpailu jouduttiin välillä myös keskeyttämään rajun ukkoskuuron vuoksi. Onneksi peliä päästiin noin puolen tunnin odottelun jälkeen jatkamaan, tosin sade jatkui tiheänä...

Perjantai 14.10

Hyvää perjantaita! Kuten arvata saattaa, kentällä ei ole tänään erityisiä tapahtumia vaan vietämme tavallista lokakuista perjantaita. Sääennusteet sanovat, että tänään pelataan pilvisessä, melko kosteassa, tyynessä ja sateettomassa säässä. Ilmoittautuminen sunnuntaina...

Keskiviikko 14.9

Huomenta! Aurinkoinen aamu on alkanut myös golfkentällä ja innokkaimmat pelaajat ovat marssineet ensimmäiselle teepaikalle heti aamutuimaan. Kelit jatkavat puolitoista viikkoa kestänyttä trendiä ja tänäänkin päästään nauttimaan kesäisestä golfsäästä. Ennusteet...

Tiistai 14.6 – WT7 DAY2

Oikkee hyvää huomenta koko kansalle! Homma etenee ja Watrec Tour 7 jatkuu toisella kisapäivällä. IV-Peltiluuri toimii viikkoisäntänä ja täten hoitaa tämän viikon palkinnot Forssan Giganttia avuksi käyttäen; 1.  Palkinto: Weber Style aloituspakkaus + Weber Style...

Lauantai 14.5.

Huomenta! Tänään starttaa kauden ensimmäisen alkeiskurssin toinen päivä Ramin opastuksella. Monet teistä varmasti ovatkin jo huomanneet, että sääennusteet eivät tälle viikonlopulle näytä kovin aurinkoisilta, mutta meitähän ei ole tehty sokerista, joten joka keli on...

Torstai 14.7 – Senioreiden kuukausikisa ja treenipäivä

Ja jälleen saadan herätä kauniiseen aamuun Ypäjän taivaan alla. Sääennusteet lupailevat tänään oikein kauniita ja rauhallisia kelejä, joten tänään kelpaa! 🙂 Eilen meidän kentällä pelattiin Senioreiden Aluetour, jossa tietenkin Loimijoki Golf oli vahvasti edustettuna....

Sunnuntai 14.8. – Seuran Mestaruuskilpailut, day 2

Tänään ratkaistaan vuoden 2016 Loimijoki Golf ry:n lyöntipelimestaruudet! Eilinen vesisade pisti hieman haasteita peliin ja näin kauniisti muotoillen, se saattoi hieman näkyä myös tulostasossa. Peliolosuhteet olivat kuitenkin kaikille tasapuoliset, eikä kentältä...

Senioritoiminta kaudella 2016

Uuden seniorivastaavan tervehdys Viides kesä golfin parissa starttaa kohta, vauhti on toistaiseksi vuosi vuodelta vain kiihtynyt että mihinkä tämä vielä johtaakaan! Teltta klubitalon viereen vissiin….. Minulle tuli yllätyksenä seniorien ikärajan ylittäneiden suuri...

Senioriliigan ottelu WGCC-LoG

Maanantaina 12.9.2016 pelattiin kauden viimeinen Varsinais-Suomen senioriliigan ottelu Wiurilan hyväkuntoisella kentällä. Aurinkoinen ja lämmin sää suosi ottelua. Kotijoukkue oli valmistautunut hyvin otteluun ja se tarjosi ennen ottelua LoG:n joukkueelle munkkikahvit....

Tiistai 13.9

Huomenta! Sumu alkaa pikkuhiljaa hälvetä ja harson alta pilkistää tuttu syyskuinen auringonpaiste. Sääennusteet ovat olleet viimeisen viikon ajan positiivisesti tylsää luettavaa, sillä myöskin tänään päästään nauttimaan loistavasta kelistä. Auringon pitäisi paistaa...

Casual Friday 13.5.

Tämän perjantain ohjelmassa on edustuspelaajamme Riku Mattilan tukikilpailu klo 10.00 yhteislähtönä. Sekaan mahtuu kyllä muitakin kunhan muistaa vain antaa tilaa kisaryhmille kentällä. Jokaperjantaiseen tapaan tänään tietysti myös Casual Friday, joka mahdollistaa...

Keskiviikko 13.7. – Senior Aluetour

Hartwallin isäntäviikolla Watrec Tourilla tuli hurja määrä onnistumisia ja tulostaso oli varmaankin tämän kauden parasta! Hartwall palkitsee viikon parhaat pelaajat upeilla Novelle-tuotepalkinnoilla. I PALKINTO: Novelle Ulkoilutakki + Reppu PALKITTAVAT: Teemu Toukkari...

Lauantai 13.8. – Seuran Mestaruuskilpailut, day 1.

Nyt on käsillä THE viikonloppu! Nyt ratkotaan seuran mestaruudet kahden päivän raa’alla lyöntipelikilpailulla. Ei annettuja putteja, ei tasoitusvähennyksiä, ei viivaväyliä, vaan joka lyönti lasketaan yhteen ilman nettoja ja sunnuntai-iltana tiedetään mestarit....
Avaa chat
Hei 👋
Voimmeko auttaa sinua? (tämä chat on käytössä klubitalon aukioloaikana)